”Tän kohdalla on sellanen ihme aukko, että kukaan ei tiedä vastauksia mihinkään.” : Lahjasolulasten kokemukset

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani lahjasolulasten kokemuksia. Lahjasolulapset ja heidän kokemuksensa ovatkin alitutkittu ja -teorisoitu teema niin kansainvälisesti kuin Suomessakin. Enemmän on keskitytty vanhempien kokemuksiin. Vain harva täysi-ikäinen lahjasolulapsi tietää omasta alkuperästään, mutta arvioiden mukaan heitä on Suomessa noin 8000. Vuosittain uusia luovutetuilla siittiöillä alkunsa saaneita henkilöitä syntyy noin 280. Tämän tutkielman kiinnostuksen kohteena on selvittää millaisia kokemuksia lahjasolulapseuteen liittyy. Tutkielman aineisto muodostuu neljän lahjasolulapsen haastatteluista. Haastateltavat ovat kaikki saaneet alkunsa luovutetuilla siittiöillä eivätkä ole saaneet tietää omasta alkuperästään varhaislapsuudessa. Heille on siis tullut yllätyksenä, ettei heillä ole geneettistä yhteyttä isäänsä. Lisäksi haastateltujen vanhemmat ovat nais-mies-pari. Tutkielman teoreettis-metodologisena perustana ja tutkimusmenetelmänä toimii tulkinnallinen fenomenologinen analyysi (engl. Interpretative Phenomenological Analysis, IPA), joka on kokemuksen tutkimuksen hermeneuttis-fenomenologiseen perinteeseen kuuluva tutkimustapa. Analyysissa on yksilöllisten kokemusten pohjalta eritelty kolme pääteemaa, jotka ovat 1) uusi tieto 2) tiedon puute sekä 3) salailu ja kertominen. Uusi tieto heidän alkuperästään aiheuttaa moninaisia tunteita, selittää menneisyyttä uudella tavalla ja muuttaa heidän elämiään. Uusi tieto herättää myös ymmärryksen tiedon puutteesta. Lahjasolulapseuteen kuuluu paljon asioita, joita on vaikea, ellei mahdotonta, selvittää. Haastatelluilla oli suuri tiedon jano faktatietoa kohtaan omasta geneettisestä alkuperästä sekä kiinnostusta luovuttajaa kohtaan. Lisäksi heillä oli eksistentiaalisia kysymyksiä omasta olemassaolostaan ja itsestään. Kolmanneksi lahjasolulapsien kokemuksiin kuuluu olennaisesti se, että he ymmärtävät perheessä olleen salaisuuden. Tämä herätti haastatelluissa monenlaisia tunteita, jotka voivat näyttäytyä jopa ristiriitaisina. Salailu ei kuitenkaan lopu lapselle kertomiseen, vaan vastuu kertomisesta ja salailusta siirtyy osaksi lapselle itselleen. Salailu ja puhumattomuus jatkuu myös perheen sisällä, koska kukaan haastatelluista ei ollut puhunut asiasta oman isänsä kanssa. Haastatellut kokivat, että puhumattomuudella he suojelivat itseään, isäänsä ja perhesuhteitaan. Kokemukset vaihtelivat runsaasti haastateltavien kesken, eikä tutkimuksen tuloksia ole tarkoitus yleistää koskemaan kaikkia lahjasolulapsia. Kokoavia johtopäätöksiä voidaan kuitenkin tehdä, koska otos on melko homogeeninen. Tässä tutkimuksessa oli ensisijaisesti tarkoitus tuoda esiin yksilöllisiä kokemuksia lahjasolulapseudesta. Jatkotutkimus lahjasolulasten kokemuksista hyödyttäisi myös lahjasolulapsia, joilla on hyvin vähän tietoa saatavilla